1.17.2019

Pikku-Juha ja paskamyrsky :D

Erittäin huvittava ja viihdyttävä tapaus tämä meidän kaikkien sorrettujen ritari pikku-Juha. Hän kuvittelee olevansa jotain erilaista ja hän varmaan onkin, nimittäin erittäin epävarma yksilö jos hänen ulosantiaan tulkitaan ja sitähän voidaan tulkita. Olkaatten hyvät:




















Harmillista, että suht komea homopoika on noin epävarma itsestään ja seksuaalisuudestaan, todella harmi. Hänelläkin voisi olla ihan erilainen elämä, ilman pelkoja tai syyllisyyttä, jos osaisi tehdä muutakin kuin hyökätä kaikkea erilaisuutta vastaan. Valitettavasti hänenkaltaisiaan otuksia on vapaana ja jopa meidän tavallisten ihmisten joukossa.


1.06.2019

Voi Mira sentään (nillitystä jälleen) :D

Parillakin facekirppiksellä törmäsin erääseen nimeltä mainitsemattomaan Miraan, jonka kanssa oli erittäin vaikeaa päästä kauppoihin erinäisistä syistä. Ensinnäkin hänen olisi pitänyt saada rahat etukäteen tilille ja sit postitus, mutta sattuneista syistä en silloinkaan siihen suostunut, koska haistoin vahvan kusetukset jo sadan kilometrin päähän. Toki asiaan vaikutti myös tähtitieteelliset hintavaatimukset, koska jos jostain voi kupata niin sehän sit tehdään. Toki siis ymmärrän että rahan tarve on suuri ja se otetaan siltä mistä saadaan, tosin moni vois mennä vaikka töihin...

Muokkaushistoria

Mira Öman Siis ootko tosissas? Mun pitäis pitää yli 3vrk samoja hikisiä sukkia että sä vaivautuisit maksamaan niistä jotain hiluja eikä sitä saa edes kysyä että mitä niistä saa ennen kun sopii tapaamisen? Mä olen myynyt kenkiä, ja saanut niiden rikkinäisten tilalle uudet samanlaiset tai ainakin lähelle. Sukista olen saanut 20-30 ilman mitään ehtoja että ne täytyy olla viikon jalassa ja tuoda suoraan jalasta ostajalle, suljettava muovipussi ja 24-48h on riittänyt vallan hyvin eikä ole tarvinnut edes tavata henkilökohtaisesti. Vaikea uskoa että sulla on hirveesti bisnestä kun ottaa huomioon että sä haluat omiin fetisseihisi toisten tavaroita ja mainostat vielä tota blogia missä katkerana tilität kun sun parkkirahat ei oo ollut riittävästi. Ne roskiskuntoiset kengät ei näillä markkinoilla ole roskiskaman hintaisia vaikka sä niin haluat antaa ymmärtää. Mee ostaa kirpputorilta, niissä ei oo hinnoissa fetissilisää
Mira Öman Siis ootko tosissas? Mun pitäis pitää yli 3vrk samoja hikisiä sukkia että sä vaivautuisit maksamaan niistä jotain hiluja eikä sitä saa edes kysyä että mitä niistä saa ennen kun sopii tapaamisen? Mä olen myynyt kenkiä, ja saanut niiden rikkinäisten tilalle uudet samanlaiset tai ainakin lähelle. Kenenkään työkengät ei oo mitkään 20 halpikset jos on vähänkin jaloillaan, uskon et ton sun viimeisimmän blogin naisella olis ollut sulle nahkaiset tai ainakin laadukkaat kengät mutta sä vaan vittuilit sille ensin viestissä ja sit vielä blogissa. Sukista olen saanut 20-30 ilman mitään ehtoja että ne täytyy olla viikon jalassa ja tuoda suoraan jalasta ostajalle, suljettava muovipussi ja 24-48h on riittänyt vallan hyvin eikä ole tarvinnut edes tavata henkilökohtaisesti. Vaikea uskoa että sulla on hirveesti bisnestä kun ottaa huomioon että sä haluat ostaa omiin fetisseihisi toisten tavaroita, mutta sulla on enemmän ehtoja kuin rahaa ja mainostat vielä tota blogia missä katkerana tilität kun sun parkkirahat ei oo ollut riittävästi. Ne roskiskuntoiset kengät ei näillä markkinoilla ole roskiskaman hintaisia vaikka sä niin haluat antaa ymmärtää. Mee ostaa kirpputorilta, niissä ei oo hinnoissa fetissilisää
Mira Öman Siis ootko tosissas? Mun pitäis pitää yli 3vrk samoja hikisiä sukkia että sä vaivautuisit maksamaan niistä jotain hiluja eikä sitä saa edes kysyä että mitä niistä saa ennen kun sopii tapaamisen? Mä olen myynyt kenkiä, ja saanut niiden rikkinäisten tilalle uudet samanlaiset tai ainakin lähelle. Kenenkään työkengät ei oo mitkään 20 halpikset jos on vähänkin jaloillaan, uskon et ton sun viimeisimmän blogin naisella olis ollut sulle nahkaiset tai ainakin laadukkaat kengät mutta sä vaan vittuilit sille ensin viestissä ja sit vielä blogissa. Sukista olen saanut 20-30 ilman mitään ehtoja että ne täytyy olla viikon jalassa ja tuoda suoraan jalasta ostajalle, suljettava muovipussi ja 24-48h on riittänyt vallan hyvin eikä ole tarvinnut edes tavata henkilökohtaisesti. Vaikea uskoa että sulla on hirveesti bisnestä kun ottaa huomioon että sä haluat ostaa omiin fetisseihisi toisten tavaroita, mutta sulla on enemmän ehtoja kuin rahaa ja mainostat vielä tota blogia missä katkerana tilität (nimen ja kuvan kanssa) kun sun parkkirahat ei oo ollut riittävästi. Ne roskiskuntoiset kengät ei näillä markkinoilla ole roskiskaman hintaisia vaikka sä niin haluat antaa ymmärtää. Mee ostaa kirpputorilta, niissä ei oo hinnoissa fetissilisää, mut sehän ei olekaan se juttu vai mitä? ;D Sulle ne kengät ja sukat on arvokkaita mutta myyjän pitäis osallistua sun fetissiin hyvää hyvyyttään tai se outataan sun nillitysblogissa
Mira Öman Siis ootko tosissas? Mun pitäis pitää yli 3vrk samoja hikisiä sukkia että sä vaivautuisit maksamaan niistä jotain hiluja eikä sitä saa edes kysyä että mitä niistä saa ennen kun sopii tapaamisen? Mä olen myynyt kenkiä, ja saanut niiden rikkinäisten tilalle uudet samanlaiset tai ainakin lähelle. Kenenkään työkengät ei oo mitkään 20 halpikset jos on vähänkin jaloillaan, uskon et ton sun viimeisimmän blogin naisella olis ollut sulle nahkaiset tai ainakin laadukkaat kengät mutta sä vaan vittuilit sille ensin viestissä ja sit vielä blogissa. Sukista olen saanut 20-30 ilman mitään ehtoja että ne täytyy olla viikon jalassa ja tuoda suoraan jalasta ostajalle, suljettava muovipussi ja 24-48h on riittänyt vallan hyvin eikä ole tarvinnut edes tavata henkilökohtaisesti. Vaikea uskoa että sulla on hirveesti bisnestä kun ottaa huomioon että sä haluat ostaa omiin fetisseihisi toisten tavaroita, mutta sulla on enemmän ehtoja kuin rahaa ja mainostat vielä tota blogia missä katkerana tilität (nimen ja kuvan kanssa) kun sun parkkirahat ei oo ollut riittävästi. Ne roskiskuntoiset kengät ei näillä markkinoilla ole roskiskaman hintaisia vaikka sä niin haluat antaa ymmärtää. Mee ostaa kirpputorilta, niissä ei oo hinnoissa fetissilisää, mut sehän ei olekaan se juttu vai mitä? ;D Sulle ne kengät ja sukat on arvokkaita mutta myyjän pitäis osallistua sun fetissiin hyvää hyvyyttään tai se outataan sun nillitysblogissa. Mä en ton blogin (sun asenteen) takia myis sulle vaikka maksaisit enemmän kuin muut
 
Ja lisää seuraa:
 

Muokkaushistoria

Mira Öman Nythän mä sen tajusin, ootkin koittanut multa ostaa sukkia joskus. Sun kanssa oli tosi vaikea päästä mihinkään yhteisymmärrykseen kun mun mielestä tollasiin kauppoihin ei kuulu treffit missään baarissa. Lopulta sun piti hakea ne sukat yhdestä narikasta mutta sinnehän ne sit jäi kun ilmeisesti se 20 oli liikaa 😄 mä epäilen että sun fetissi oikeesti on se että pääset tinkimään, tuhlaamaan naisten aikaa ja sit haukkumaan päälle
Mira Öman Nythän mä sen tajusin, ootkin koittanut multa ostaa sukkia joskus. Kengät sä ensin olisit halunnut muttet olis niistä maksanut kuin kympin tai 2 enemmän kuin sukista niin päädyit sit neuvottelemaan sukista. Sun kanssa oli tosi vaikea päästä mihinkään yhteisymmärrykseen kun mun mielestä tollasiin kauppoihin ei kuulu treffit missään baarissa. Lopulta sun piti hakea ne sukat yhdestä narikasta mutta sinnehän ne sit jäi kun ilmeisesti se 20 oli liikaa 😄 mä epäilen että sun fetissi oikeesti on se että pääset tinkimään, tuhlaamaan naisten aikaa ja sit haukkumaan päälle
 
Sit vastauksiin;
 
Sami Kinnunen Mira Öman havaitsenko katkeruutta kenties? 😉
Uskon kyllä että sua vituttaa kun et saanutkaan rahastettua "fetissilisää" 😂 Sun kaltaiset goldiggerit kannattaa kiertää kaukaa...
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
Vastaa1 t
Mira Öman Niin kuin sanoin, mä saan kyllä tollasetkin jutut myytyä sellaisille joille on helppo ja mukava myydä. Sun tapauksessa harmitti vaan se että annoin sun tuhlata mun aikaa vaikka se kävi jo heti alussa selväksi että sä haluat treffit ja hyväntekeväisyyttä, et tehdä nopeeta helppoa kauppaa
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
VastaaViesti50 minMuokattu
Mira Öman Niin kuin sanoin, mee ostaa kirpparilta ihan kaikessa on fetissilisä jos se myydään sitä varten. Jos sä olisit edes mukava niin sua vois halutakin auttaa, mutta koska olet tollainen niin toivon tosiaan että sun maine menee edelle eikä kukaan edes harkitse sulle myymistä ja päädy blogiin. Sä olet sellainen mies kun tuhlaa muiden aikaa ja kiukuttelee kuin pikkukakara kun ei saa mitä haluaa.
Koska mä uskon että tämäkin on osa sun fetissileikkejä, jätän tän tähän tai veloitan 3€/min jatkossa mun aikani tuhlaamisesta
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
VastaaViesti46 min
Sami Kinnunen Mira Öman 😂😂😂😂

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, edellä oli sun.
Jok
ainen myös käyttäytyy valitsemallaan tavalla, tai on synnynnäinen idiootti, susta en täysin varmaksi voi sanoa, mutta kallistun vahvasti jälkimmäiseen... 😔
Yleensä metsä vastaa niinkuin sinne huutaa, tosin sun voi olla vaikeaa ymmärtää sitä 😉

Mukavaa alkanutta vuotta ja aurinkoa päiviisi, sekä onnea ja menestystä toverifetisistien rahojen lypsämiseen.
 
                                                        Elikkästä,
edellisestä huomaa hyvin ajatusmallin, koska oot fetisisti, niin oot vähä-älyinen ja sulle on oikein että joku putsaa sut rahoistas. Mira siis kuvittelee olevansa ainoa nainen maailmassa, joka voi auttaa fetisistejä, toki järjetöntä korvausta vastaan. Kuten sanottu, ei näin :D
 

11.14.2018

Miksi ammatti vaikuttaa kenkien/sukkien hintaan?

Useasti mimmit ajattelevat että mulle on kiihottavaa jokin ammatti. No ei ole, samalla tavalla ne jalat hikoaa tietyillä ehdoilla joka hommassa. No Jenny  sit päätti, että jonkun kelluvan turistirysän "perämiehen" kahdenkympin ballerinat on hänen käyttönsä jäljiltä yhdeksänkymmenen euron arvoiset... Jenny kulta, voin kertoa, että ei ole. Sapettaa tuo rahastus, vaikka mulla olis se 90 milkkua, niin en todellakaan edes vittuillessani maksaisi moisille jennyille ku just minimin.

Toisaalta, Jenny ei taida ballerinojaan myydä rahapulasaansa.... Sillä jos hän oikeasti on perämies, ihan missä vaan lossissa, niin kk ansiot on melko mittavat, joku 7Ke/kk :D











9.22.2018

Kerrankin Naistenhuoneella asiallista keskustelua.

Tuossa kuukausi sitten bongasin jostain ryhmästä keskustelun jossa aloittaja (nuori neito) oli vetänyt vuorokauden baariturneen. Tokihan vanhaa perverssiä alkoi kiinnostamaan kengät joissa suoritus oli vedetty, nooh viestiä matkaan, vaikkakin laihoin tuloksin... Eilen sit päätin vielä yrittää, ja sen tuloksena päädyin jälleen kerran naistenhuoneelle. Hämmennys oli todella suuri, koska keskustelu ei mennytkään perinteiselle lynkkauslinjalle 😳

Kiitos asianosaisille asiallisesta keskustelusta ja erityiskiitos Hidille 😘😘










9.09.2018

Tiina Rundelin :D

Hauskoja nää nykyajan puupäät, siis somekiusaajat. Kuvittelevat pystyvänsä vittuilemaan tms julkaisemalla mun ilmoituksia jossain naistenhuoneella :D :D Homma toimii, siis todella hyvin, mä saan lisää julkisuutta, joka taas johtaa siihen, että saan enemmän yhteydenottoja ja sitämyöden kauppoja enemmän. Eli iso kiitos Tiina Rundelin, sun ansiosta sain taas lisää julkisuutta.





Ilmainen ja pätevä mainos linkkaamalla blogini toimii aina, mutta olisin ihan valtavan iloinen, jos kertoisit ensin minulle missä mainostat ja miksi.

8.26.2018

Entäs Bee?

Bee oli ja on varmaan edelleenkin hirmuisen tarkka yksityisyydestään. Hän suuttui aikoinaan kun kirjoitin hänestä, sillä jokainen kuulemma voi kirjoitusteni perusteella tunnistaa hänet. No ei se nyt ihan niin taida mennä, kuka tunnistaisi kirjoituksistani jonkun turun kupeessa sijaitsevan tuppukylän päivittäistavarakaupan kassan? Toki hän varmasti on omalla kylällään tunnettu, mutta kuinkahan moni hänen asiakas/työtoveri lukee blogiani?

Jännää sinänsä, mutta hän kyllä saa ruotia jo edesmennyttä suhdettamme facebookin erinäisissä ryhmissä, vieläpä omalla naamallaan ja nimellään, mutta mä en saa blogata hänestä anonyymisti. Nähteeks meillä on eri säännöt :D Ei se ihan niin mene, jollain tasolla kunnioitin hänen pyyntöään, mutta paskaakoos mä siitä enää välitän, pelataan samaa peliä joten samoilla säännöillä mennään.

Kesä on kreisi ;)

7.27.2018

En usko itsekkään...

Tällä viikolla ollaan puhuttu rikoskumppanini kanssa seksistä, tai no joo, puhutaan kyllä muutoinkin paljon seksistä. Tosin viimeisen viikon aikana lähinnä mun mieltymyksistä ja fetissistäni. On erittäin upeaa ja mahtavaa kun on joku ihminen jonka kanssa voin puhua asioista juurikin niin kuin ne ovat. Voin pyytää häneltä mitä tahansa aiheeseen liittyen, ainoana rajoituksena toimii vain oma ujouteni, vaikka tiedän että hän ei minua tuomitse. Esimerkinä voidaan ottaa se kun tuossa joku aika sitten sain mielestäni todella maukkaat sukat käsiini ja niistä alkoi hajut karata... Sain mahti-idean, mitäpä jos rikoskumppanini pitäisi sukkia vaikkapa vuorokauden? No rohkaisin mieleni ja kysyin kauttarantain, että mites olis? Hän suostui samantien. Eli nyt on nainen, jollaisesta en edes osannut unelmoida.

Eilen rikoskumppani tuumaili jossain kohtaa keskusteluitamme, että hänellä on ihan hullu idea, jota hän ei edes kehtaa kertoa mulle. No mitä tekee utelias perverssi? Tietenkin kaivaa niin kauan, että asia tulee esille. Millainen asia sieltä sitten tulikaan.... Huhhuh!!! Rikoskumppani oli pähkäillyt, että hän ehdottaa useammalle ystävättärelleen, että jokainen pitäisi samoja sukkia viikon (siis jokainen omiaan, ei yksiä ja samoja), sitten hän kerää sukat pois ja tuo ne minulle. Juu, siinä vielä mitään, erikoisuutena on se, että mun pitäisi tunnistaa kenelle mitkäkin sukat kuuluvat :D Varmuudella voin luvata, että tunnistan satsista ainakin kahdet sukat, rikoskumppanin ja hänen siskonsa ;)
Oli myös puhetta, että jos kyläillään jossain hänen ystävättärillään ja sattuu löytymään pyykkikorista jotain kiinnostavaa, niin yhdellä ehdolla kuulemma saan vapaasti tutustua tuotteisiin. Niin, se ehto? Se että rikoskumppani saa olla mukana ja runkata mua tai ottaa samalla suihin kun haistelen sukkia... Eihän tälläisestä ole voinut edes unelmoida. Mun ihana rikoskumppani.

Eli kaikenkaikkiaan siis lihavia ja ihania aikoja luvassa.

6.11.2018

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa :D

Jännä juttu, että neiti Marleena vetäs palkokasvit nenukkaan, edellisen postaukseni johdosta. Hän saa kyllä julkaista viestimme, mutta minä en saa... Joku mättää raskaasti....


Aistinko uhkausta tai jotain? Sarkasmia ei ainakaan.... Taas siis odottelen Reinikaista, kuten niin monesti aiemminkin :D

6.10.2018

Kiitokset niille joille ne kuuluu.

Tuossa männäviikolla kysäisin sukkia eräältä nimeltä mainitsemattomalta Marleena Kalliolta :D En sit tarkemmin tutustunut hänen faceprofiiliin sen kummemmin (jos olisin tutustunut, niin varmaankin olisin jättänyt kysymättä, tai kysynyt vielä provoisoivammin) vaikka ehkäpä olisi pitänyt tai sit ei? Nooh, enivei, tämä oman elämänsä sankaritar oli postannut screenshotin viestistäni faceryhmään nimeltään Naistenhuone, reilu 100K jäsentä.

Postauksen funktio ei vaan oikein auennut minulle täysin vielä tänä päivänäkään, voi olla että hän vain ystävällisesti mainosti minua ja haluani ostaa sukkia/kenkiä tai sitten kyseessä oli puhdas lynkkausyritys. Jälkimmäinen meni ainakin yhtä päin vittua, kun jeesuksen pääsiäinen. Ensimmäinen vaihtoehto siis lienee oikea? Eli Marleenalle suuri kiitos, yhteydenottoja tuli satoja. Toki niitä peratessa hetki heilahtaa, mutta eipähän ole tylsää kun tarjouksia satelee mitä upeammilta mimmeiltä ja tarjolla on kaikke perämoottorista persereikään. Harmittaa hiukan että en maininnut viestissäni sitä, että en tee kuin livekauppaa, ihan vaan säilyttääkseni oman anonyymiteettini kaikenlaisten Marleenojen varalta.

Keskustelu oli ryhmässä erittäin asiallista ja joiltain osin jopa kehuvaa ja kannustavaa. Toki keskusteluun osallistui myös sellaisia naisia joiden kanssa olen tehnyt kauppaa ja yllättäen heiltä tuli kaikista positiivisinta palautetta ja kannustusta. Eli en taidakkaan olla ihan niin paska otus kun äkkiseltään olettaisi?

Iso kiitos kumminkin neiti Marleenalle, olet huippu!



Ps. Sinikalle erityiskiitos linkityksestä ja Tytti, ei... me ei olla koskaan asuttu naapureina.